Mielenkiintoista sinänsä, minulla ei ole ollut mitään tekemistä pitkään, pitkään aikaan. Asian tekee vielä mielenkiintoisemmaksi se, etten ole tännekään jaksanut mitään päivittää.

Jatkoin koulunkäyntiä jo joulukuun puolella, mutta en ehtinyt käymään koulussa kuin viikon (toisen olisin käynyt, mikäli olisin öisin saanut kyseisen viikon aikana nukkua enemmän kuin 3h, Ökölle tuli hamppeja <3) ennekuin joululoma alkoi, joten rötvätessähän tässä on aika mennyt, eilen oli ensimmäinen koulupäivä tälle vuodelle. Ja itseasiassa sinäkään päivänä ei lopulta tunteja ollut, kukaan vain ei ollut vaivautunut asiasta minulle ilmoittamaan.. On hankalaa yrittää totutella uuteen luokkaan, varsinkin kun luokassa vaikuttaa olevan jotain sisäisiä klikkejä, joiden jäsenet sitten tuntevat suurinpiirtein pyhää vihaa toisiaan kohtaan..

Kuitenkin, se että heräsin kahdeksaksi kouluun, vaikkakin turhaan, osoittautui lopulta hyväksi asiaksi, sillä pääsin pitkästä aikaa käymään kirppareilla rauhassa, ilman ketään hoputtamassa pois "kun on kiire kauppaan" tms, tai vaihtoehtoisesti Ököä mukana.. Onhan se ihana ja mukava poika, mutta suoraansanottuna ei sen kanssa kiva ole kaupassa käydä, raukka ei jaksa kovin pitkään paikallaan pysytellä. Varsinkaan nyt, kun se on oppinu nousemaan tukea vasten seisomaan<3

Kirpparireissujen tuloksena oli kaksi tumman oliivinvihreää hametta, joista toista voi käyttää myös pitkänä toppina tai lyhyenä mekkona, turkoosi kulho kynttiläalustaksi, keltaiset helmet, keltainen panta ja, jottei ukko aivan täysin riemastu mulle "rahantuhlauksesta", tuoppi jossa on "Oodi oluelle". Pienenä hyvityksenä ostin ukolle myös kaupassa käydessäni tammikuun Aku Ankan taskukirjan.. :D Toki kaupasta ostin itselleni myös aina niin tarpeellisia ponnareita (jotka, kaikki 15, luultavasti menevät hukkaan vähintään kuukauden sisään, kuten aina... Jostain syystä en koskaan löydä ponnareita, kai niitä joku syö?) ja uuden ripsivärin (Rimmelin The MAX Volume Flash, joka, ainakin ensimmäisellä käyttökerralla, osoittautui täysin turhaksi ostokseksi. Toisaalta tähän mennessä joka ikinen ostamani ripsiväri on alussa, kun se on "kosteimmillaan", ollut mielestäni huono, mutta jonkin aikaa käyttämättömänä "kuivuttuaan" se on ollut sitten erittäinkin hyvä).

 

Kuvassa siis päivän ostokset (miinus se Aku Ankan taskukirja, jonka ukko kerkesi jo ennen kuvaamista varastaa luettavakseen,sekä ponnarit jotka vein heti vessaan talteen, etteivät vain mene hukkaan.)

Toisessa hameessa on itämaisvaikutteinen kuvio, ja "kiristysnauha" vyötäröllä, jonka päässä on pari pientä kulkusta, ihana <3

Tein myös, ehkä hieman uhkarohkeankin, ratkaisun ja tilasin itselleni mekon täältä; www.cybershop.fi/ (ja ei, en osaa tehä hienoja linkkijuttuja, joten liitän linkin yksinkertaisesti tuollee). Kevääksi. Valmistujaisiin. Että nyt se on sitten pakko valmistua, kun mekkokin on jo tilattu. .... Ja laihtua, että siinä mekossa näyttää hyvältä :D

Itse tykkään mekosta ainashi ihan hulluna <3

EDIT 14.1.2011; Kirjoittelin tämän kyllä jo eilen, mutta kiitos omien aivojen tuottamien kuvaunlisäysongelmien, sain tämän sitten postattua vasta tänään.. :)